Heidi Lintula

Heidi Lintula, työsuhdeasianpäällikkö, Helsingin yliopisto.

Pitkään esihenkilönä HR-tehtävissä työskennellyt Heidi on ollut toteuttamassa työkulttuurin ja työn tekemisen tapojen muutokseen sekä digitalisaatioon liittyvää palvelujen ja prosessien kehittämistä.

Vaikka työelämä on muuttunut viime vuosina valtavasti, Heidi ajattelee, että meidän tulee edelleen jatkaa monimuotoisen sekä muuttuvan työelämän aktiivista kehittämistä.