Dialoginen yhteispeli työelämässä

Monissa elämän ja arjen tilanteissa tarvitaan kykyä olla rakentavasti yhdessä. Aivan erityisesti innostuksen kimmokkeita toisissaan ruokkivaa ryhmätyöskentelyä tarvitaan, kun pitää keksiä uutta, ratkaista hankalia pulmia tai muuttaa totuttuja kuvioita. Näillä sanoin voisi kuvailla niin toimia monessa työelämän tehtävässä, oppimisessa kuin perhe-elämässäkin. Dialogisuus lisää virtaa elämään monin tavoin. Pohdin tässä kirjoituksessa sitä, miten työelämässä voidaan lisätä dialogille otollista maaperää.

Dialogisuus tavoitteena 

Vaikka uusia kehittämisajatuksia synnyttävää ”hyvää pöhinää” usein kiitellään ja ehkä jopa tavoitellaan, ei dialogisiin tilanteisiin törmää työelämässä riittävän usein. Dialogi eroaa tavallisesta keskustelusta siinä, että dialogissa keskitytään kuuntelemaan, olemaan mahdollisimman kiireettömästi läsnä sekä asettumaan asian äärelle tutkimaan erilaisia mahdollisuuksia ja näkökulmia. Tässä tilanteessa ei toimi se, että kuulee ja samalla miettii, mitä haluaa sanoa seuraavaksi odottaen kuumeisesti mahdollisuutta tuoda omia ajatuksiaan esiin. 

Resonanssi-ilmiötä voi verrata dialogisuudessa avautuvaan mahdollisuuteen liittyä toisiin: yksi ääni saa kaikki samalla taajuudella operoivat kappaleet mukaan värähtelyynsä. Näin mekin toimimme aidossa ja myötäelävässä vuorovaikutuksessa, jos olemme sille avoimia. Vain läsnäolon ja keskittyneen kuuntelemisen kautta on mahdollista havaita niitä resonassipintoja, joita sanottu itsessä herättää ja joiden kautta voi liittyä toisen kokemukseen tai kehittämisajatukseen. Todellisen kuuntelun kautta syntyy kohtaamisen ja kuulluksi tulemisen kokemus, joka on positiivisen vuorovaikutuksen keskeinen elementti.

Kohti moniäänistä sointia

Työelämässä voidaan luoda edellytyksiä dialogisuudelle vahvistamalla siinä keskeisiä tekijöitä: hyväksymistä, kunnioitusta ja aitoa kuuntelemista sekä moniäänisyyden äärelle pysähtymistä^{1, 2, 3}. Sitran dialogiseen vuorovaikutukseen johdatteleva Erätauko-menetelmä⁴ on kasvattanut suosiotaan, koska on havaittu, miten tärkeää on lisätä luottamuksellisuutta ja erilaisten näkökulmien pohtimista. Erätauko-keskustelujen yleistyminen kertoo myös siitä, että dialogiin on huomattu tarvittavan johdattelua ja tukea. 

William Isaacs kuvaa dialogin olemusta vaihtoehtojen olemuksen tutkimiseksi, jossa tutkaillaan ja viipyillään niissä, ei pyritä päämäärään tai etsitä nopeaa ratkaisua⁵. Tämä näkökulma nähdään joskus vastakohtana tehokkaalle ratkaisujen etsimiselle ja tuloksiin pyrkimiselle. Kokemukset dialogisesta vuorovaikutuksesta työelämässä kuitenkin kertovat toista. Vain viihtymällä erilaisten mahdollisuuksien äärellä ja katsomalla asioita eri näkökulmista syntyy tilaa oivaltaa uutta tai kuulla niitä hiljaisia, joskus jopa ääneen lausumattomia ajatuksia, jotka tuossa tilassa voivat tulla esiin. 

Dialogisuus rakentaa toimintakulttuuria, jossa yhdessä ollaan enemmän kuin yksilöt ilman kytkeytymistä toisiinsa voisivat saavuttaa. Siksi väitän, että organisaation menestys ja työryhmien tulokset ovat suoraan verrannollisia siihen, ”miten hienovireisesti dialogi virtaa ja miten moniäänisesti ekosysteemi soi”⁶. Metafora yhteissoinnista toimii myös toiseen suuntaan: ei soi, jos ei ole vireessä tai kaikilla ei ole soitinta. 

Dialogisuus on mahdollista yhteisöissä, joissa arvostetaan yhteistyötä – myös todellisessa, elävässä toimintakulttuurissa juhlapuheiden ja strategiakirjoitusten tuolla puolen. Siksi on syytä pohtia, mikä virittää dialogia ja miten osallistumisen mahdollisuus avautuu kaikille. Asioiden juoksuttaminen PowerPoint-dioilla saa harvoin ihmiset sinällään innostumaan, vaan kysymys on siitä, miten kokee voivansa liittyä yhteiseen toiminnan suuntaan. 

Toisaalta aito dialogi ei myöskään ole lappuleikki, jonka toivotaan mahdollistavan kaikkien osallistuminen ratkaisujen etsintään: kootaan ehdotuksia milloin mihinkin aiheeseen, niihin koskaan palaamatta. Tämänkaltainen näennäisosallistaminen on valitettavan yleistä ja dialogisen toimintakulttuurin vahvistamisen sijaan voi jopa rapauttaa sitä viemällä pohjaa luottamukselta. Jos panos yhteiseen ei tule arvostetuksi, menettää työntekijä kehittämishalukkuutensa ja uskon, että omilla toimilla olisi vaikutusta. 

Myös korostunut yksilösuoritusten palkitseminen ja sankareiden etsiminen johtavat usein epäterveeseen kilpailuun, joka tuhoaa mahdollisuuksia dialogiseen vuorovaikutukseen. Väsyneet asennot, harhailevat katseet tai oheistoiminta kertovat usein siitä, että työryhmän potentiaali voisi olla paremmassakin käytössä.

Tarvitaan siis kokemus siitä, että juuri minun kokemuksillani, osaamisellani, työtehtävälläni on merkitystä yhteisessä asiassa. Työn imu ja työhyvinvointi lisääntyvät ympäristöissä, joissa tuetaan toisten työtä ja arvostetaan jokaisen panosta yhteisten päämäärien suunnassa. Luottamus oman panoksen merkitykseen ja ympäröivän yhteisön hyvään tahtoon on se organisaation kruununjalokivi, jota pitäisi vaalia kaikin keinoin. Toisen kunnioittaminen ja arvostaminen ovat dialogisuuden peruspilareita, ja siksi erityisesti yhteisiä ponnisteluita tulisi huomioida ja niistä yhdessä iloita. 

Läsnäolo ja herkkyys työelämätaitoina 

Kuunteleminen on herkkyyttä viesteille, joista suurin osa välitetään muun kuin kielen avulla. Kiinnostus ja arvostus toisen ajatuksiin tulee esiin elein, ilmein, äänenpainoin sekä kehon asentojen ja liikkeiden kautta. Dialogi on näin ollen muutakin kuin keskustellen syntyvää positiivista vuorovaikutusta. Se on moniulotteista vaikuttamista ja vaikuttumista, jossa syntyy osallisuuden kokemuksia: tunne siitä, että olen merkityksellinen, kokemukseni tai tuotokseni on tärkeä osa kokonaisuutta^{7 ,8}. Rakentava vuorovaikutus edellyttää turvallisuuden tunnetta: kokemusta siitä, että olen juuri oikeassa paikassa. On voitava luottaa ja kokea olevansa hyväksytty omana itsenään, jotta on mahdollista avautua läsnäoloon ja keskittyä itsensä ulkopuoliseen. Turvallisuus ja luottamus virittävät yhteisöä toimintavalmiuteen kaikilla aloilla.^{9, 10} Syntyy yhteisen hämmästelyn tila, jossa myös kriittisyys ja ristiriidat voidaan kohdata yhteiskehittämisessä¹¹. 

Jokainen voi kehittää itsessään herkkyyttä, jota tarvitaan onnistuneessa dialogissa. Kokemuksellisesti lentoon noussut dialoginen tilanne voi tuntua innostuksena, myötäelämisen tuomana hyvänolon tunteena, joskus täyteläisenä, jopa yltäkylläisenä olona. Dialogi vaatii heittäytymistä, ja se taas puolestaan edellyttää luottoa siihen, että esimerkiksi oma puheenvuoro tai idea tulee vastaanotetuksi hyvällä tahdolla. Eteneminen tätä kohti alkaa pohtimalla, miten minä voin olla toiminnallani rakentamassa työyhteisöä, jossa hyväksyminen, kunnioitus ja toisen kuunteleminen ovat osa työn arkea. Dialoginen vuorovaikutus on joukkuelaji, joka haastaa kaikki pelaajat pelipaikasta riippumatta.

Lähteet

1. Ks. esim. Arnkil, Marikki 2019. ”Mehän opimme enemmän kuin lapset” Opettaja dialogisena auktoriteettina. Tampere University Dissertations 43. Tampere: Tampereen yliopisto.
2. Ks. esim. Arnkil, Tom Erik & Seikkula, Jaakko 2018. Dialogical meetings in social networks. Abingdon: Routledge.
3. Ks. esim. Arnkil, Tom Erik & Seikkula, Jaakko 2014. ”Nehän kuunteli meitä!” Dialogeja monissa suhteissa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 
4. Sitra. Erätauko-menetelmä. Verkkosivusto. Viitattu 21.9.2023. 
5. Isaacs, William 1999. Dialogue and the art of thinking together. New York: Currency.
6. Huhtinen-Hildén, Laura 2023. Yhteisöllisen kehittämisinnostuksen maaperä. Teoksessa Unkari-Virtanen L. & Huhtaniemi M. (toim.). TKIO Tulevaisuuskestävää innovointia ja osaamista. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu.
7. Ks. Isola, Anna-Maria, Kaartinen, Heidi, Leemann, Lars, Lääperi, Raija, Schneider, Taina, Valtari, Salla & Keto-Tokoi, Anna 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Työpaperi 33/2017. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
8. Ks. Leemann, Lars, Martelin, Tuija, Koskinen, Seppo, Härkänen, Tommi & Isola, Anna-Maria 2022. Development and Psychometric Evaluation of the Experiences of Social Inclusion Scale. Journal of Human Development and Capabilities 23 (3).
9. Ks. esim. Huhtinen-Hildén, Laura 2020. Arjen avuksi, ilmaisun innostajaksi. Teoksessa Huhtinen-Hildén, Laura & Lamppu, Minna (toim.). Soivia sanoja ja vauhdikkaita vaatteita – Luovaa toimintaa varhaiskasvatuksessa. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu.
10. Ks. esim. Huhtinen-Hildén, Laura 2021. Mahdollisuuksien musiikkipedagogiikka. Teoksessa Huhtinen-Hildén, Laura & Unkari-Virtanen, Leena (toim.). Monia polkuja musiikkiin. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu.
11. Halonen, Katri & Tuulos, Tytti 2020. Arvioiden yhteistyöhön. Ennakkoluulottomasti siltaa rakentamassa osallisuuden ja osallistamisen välille – Kulttuurituotannon työpapereita. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja 56. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu.