Kun haluamme lisätä osallisuutta erilaisissa yhteisöissä, panostamme usein ryhmätoimintoihin ja menetelmiin. Oman kokemukseni mukaan unohdamme, että myös arki on täynnä loistavia hetkiä lisätä osallisuutta. Miten päästä eroon näistä osallisuustyön kuolleista kulmista ja ottaa arki hyötykäyttöön?
Viimeiset pari vuotta olen saanut olla tekemässä työtä, jossa edistetään nuorten osallisuutta. Toimin vuosina 2022–2023 Suomen Nuorisoseurojen Nuoret Etelä-Savon dynamoina -ESR-hankkeen projektipäällikkönä. Tässä artikkelissa pohdin sitä, miten nuorten osallisuutta voitaisiin edistää kaikissa arjen kohtaamisissa.
Mitä ovat kuolleet kulmat, kun ei olla auton ratissa?
Kutsun kuolleiksi kulmiksi tilanteita, joissa hassaan hyvän hetken osallisuudelle. Niitä ovat esimerkiksi palavereita yhteistyökumppaneiden kanssa tai hankkeen esittelytilanteet. Olen muutamia kertoja päässyt nauramaan ja välillä parkaisemaankin itselleni, miten haastavaa on huomata hetket, jolloin voi päästää toiset suut ääneen. Kuinka usein voisi olla niin, että nuori henkilö itse kertoisi omaa ikäryhmäänsä koskevan asian sen sijaan, että minä edustan häntä tai käytän hänen ääntään?
Miten osallisuuden kerrosten havaitseminen on niin haastavaa? Usein huomatessani mahdollisuuden olen jo lahjakkaasti myöhässä. Koen, että aikuisten velvollisuus on valmistella nuori tilaisuutta varten. Ei varsinaisesti asiasisällön suhteen, vaan pikemminkin sen, mitä tuleman pitää, kun aikuiset kerääntyvät yhteen kokoustamaan. Täytyy olla myös aikaa purkaa osallistumisen jälkeiset fiilikset. Nuorista ei saa tulla esineitä, jotka otetaan paikalle ”Meillä on näitä oikeitakin nuoria täällä” -lauseilla, vaan heillä täytyy olla mahdollisuus osallistua kokonaisvaltaisina kokoustajina. Siksi heistä täytyy myös pitää huolta, jotta he voivat tuntea olonsa varmaksi osallistuessaan.
Tähän emme pääse, jos emme työyhteisönä ryhdy yhdessä havaitsemaan, missä hankkeen kerroksissa lymyää mahdollisuuksia nuoren henkilön omalle osallistumiselle. Tämä vaatii sen, että osallisuuden erilaiset näkökulmat tulevat osaksi arkipäivää työyhteisössä. Myös se, että tiimi tietoisesti ottaa osallisuuden kokonaisvaltaisesti keskeiseksi osaksi työotetta, on asiaa edistävä askel.
Osallisuus ei olekaan vain ohjausmetodi ryhmässä, vaan sen keinoja tarkastellaan jokaisessa hankkeen kerroksessa erikseen. Milloin nuoret keskustelevat hankkeen sisällöistä meidän kanssamme? Miten saamme jokaiseen ohjausryhmän kokoukseen mukaan nuoria kertomaan asioiden edistymisestä ja omista fiiliksistä?
Miten voimme käytännössä lisätä osallisuutta hankearjessa?
Käytännössä osallisuuden lisääminen hankearjessa vaatii monia päätöksiä. Ensin kuoritaan, mitkä hankkeen kerrokset otetaan osallisuuden käyttöön. Tällä pyritään tekemään työstä rutiinia, jotta osallisuuden huomioiminen ei ole enää sattumanvaraista. Sen jälkeen tehdään päätöksiä siitä, kuka vastaa prosessin eri vaiheista.
Loppujen lopuksi tämä on ehkä kaikista eniten aikaa vievä osuus: tulevat aikataulut ja osallistumiset, tapaamisista vastaavien kanssa sen sopiminen, että voimme tuoda nuoria mukaan, nuorten pyytäminen palavereihin ja heidän valmistelunsa tapaamisia varten. Kun tiimin kanssa jaetaan vastuut ja hahmotetaan aikaresurssit, osallisuuden mahdollistamisesta voi ennen pitkää tulla myös tapa. Kun tiiminä mahdollistamme nuorten äänen kuulumisen, olemme kiinni arvoissamme ja työn merkityksellisyys todentuu.
Ovatko aikuiset sitten valmiita kohtaamaan sen, mitä nuorilla on sanottavana? Oman kokemukseni mukaan siinä on petrattavaa. Tunnistan itsessäni tunteen ja olen huomaavinani sen myös muissa kanssa-aikuisissa: tarpeen selittää nuorten huolet pois. Olen päässyt myös todistamaan, miten se raivostuttaa nuoria ja saa heidät ajattelemaan, että heitä ei kuunnella.
Selittämällä asiat vahvistamme hierarkiaa ja aikuisten valta-asemaa, emme anna todellisuudessa nuorelle tilaa tuoda omaa asiaansa esille. Vaikka aikuisina haluamme antaa selityksillämme nuorelle turvaa, meidän täytyy itsekin olla rohkeita. Meidän täytyy uskaltaa kohdata nuoren ajatukset hiljentymällä ja miettiä, miten voisimme konkreettisesti edistää keskustelussa esille tulevia asioita. Silloin olemme kokemukseni mukaan lähellä osallisuuden tunnetta ja yhteistä tekemistä.
Kohtaamisen taidot osallisuuden avaimena
Kysyimme hankkeeseemme osallistuneilta nuorilta, miten he haluaisivat tulla kohdatuksi. Arvelen, että vastaukset eivät paljon poikkea kenenkään meidän vastauksista, olimme sitten minkä ikäisiä tahansa. Tässä muutamia poimintoja vastauksista:
arvostaen ja kunnioittaen, tilanteesta riippumatta
omana itsenäni
tarkkasilmäiset nuoret huomaavat, jos aikuinen on välinpitämätön eikä aidosti ole kiinnostunut nuoresta tai nuoren mielipiteistä
ihmisenä ja tasa-arvoisesti
Osallisuuden tärkeimmäksi työkaluksi nousevat näiden vastausten ja kokemusteni myötä kohtaamisen taidot. Vahvistamme nuoren kuulluksi tulemisen tunnetta keskittymällä siihen, miten osoitamme kuuntelevamme. Katsekontakti, tilan antaminen sekä tapa, jolla vastaamme, ovat viestintätilanteiden tärkeimpiä työkaluja nuoren henkilön kanssa. Kun nuori otetaan kokoustilanteessa muiden vieraiden tapaan vastaan, on se signaali, että hänelle on tilaa tapaamisessa. Kun tätä toistetaan tarpeeksi monta kertaa, nuoren itsetunto vahvistuu ja hän pääsee kiinni toimijuudestaan. Silloin yhteiskunta — eli me yksittäiset ihmiset — olemme yhdessä siivittäneet nuorta kohti omaa elämää ja vahvistaneet hänen uskoaan omiin kykyihinsä. Melko tärkeitä saavutuksia, sanoisin.